Tervetuloa JAT:n sivuille!

 
Jyväskylän Aluetaksi Oy (JAT) on v. 1992 perustettu taksien tilauskeskus- ja markkinointiyhtiö, jonka omistavat kokonaan toiminta-alueen taksiyrittäjät. Välitämme taksitilauksia vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri. Vuonna 2010 tilausmäärämme oli n. 700 000 tilausta eli lähes 2 000 tilaus joka päivä. Yhtiömme tavoitteena on on tarjota luotettavaa ja turvallista taksipalvelua toiminta-alueellaan kaikille asiakasryhmille koululaisista vanhuksiin.
 
Toiminta-alueeseemme kuuluu Jyväskylän kaupunki (lukuunottamatta Korpilahtea) sekä Muurame. Takseja toiminta-alueellamme on tilausjärjestelmässämme mukana 170 kpl.  Pääosan kalustosta muodostaa henkilöautot, mutta tämän lisäksi välityksessämme on 16 invataksivarusteista tilataksia. Nämä tilataksit on pääsääntöisesti rekisteröity max. 8:lle matkustajalle. Osa autoistamme on varustettu myös paarikuljetuksiin soveltuviksi.
 
Oman toiminta-alueemme lisäksi välitämme myös Laukaan, Hankasalmen sekä Äänekosken taksitilaukset. Korpilahdella tilaukset menevät ensijaisesti taksikopille ja mikäli siellä ei vastata, puhelut ohjautuvat Jyväskylän Aluetaksin tilausvälitykseen.
 
KELA:n suorakorvausmatkojen osalta välitämme kyydit Keski-Suomen ja Kainuun Sairaanhoitopiirien alueelle.

Katso tästä esittelyvideomme

Monipuoliseen välityspalveluvalikoimaamme kuuluvat;
  • perustaksikuljetukset
  • SHL / VPL taksikuljetukset
  • koulukuljetukset
  • paarikuljetukset
  • invataksikuljetukset
  • pientavarakuljetukset
  • yritysten sopimuskuljetukset

Taksipalvelua koskevat "risut " ja "ruusut"  voi lähettää sähköpostitse osoitteella: tarkastaja@jklaluetaksi.fi