Voit laskea suuntaa antavan taksimatkan hinnan taksalaskurilla.
Kokeile laskuria
Jyväskylän Aluetaksi Oy on nyt myös facebookissa, käythän tykkäämässä.
Taksinkuljettajista on edelleen pulaa siitä huolimatta, että maamme työttömyysluvut ovat olleet korkeat jo pitkään.Erityisesti suuremmissa kaupungeissa on vaikea saada ammattitaitoista työvoimaa taksin ratin taakse. Kuljettajakurssit vetävät kokelaita melko hyvin, mutta alalle ei tulla lainkaan tai sieltä poistutaan varsin nopeaan tahtiin. Uutena keinona saada valmistuneet taksinkuljettajat jäämään alalle, on jo useammassa kaupungissa otettu käyttöön niin sanottu tutorointi, jossa kokenut kuljettaja opastaa aloittelijaa ensimmäisen ajopäivän aikana. Järjestelmästä on saatu pelkästään myönteistä palautetta.
Taksin käytön määrä on säilynyt melko vakaana viimeiset kolme vuotta. Vuoden 2012 taksikysynnässä oli laskua edelliseen vuoteen verrattuna hieman vajaan prosenttiyksikön verran ja siinä päädyttiin suurin piirtein vuoden 2010 tasolle. Kun otetaan huomioon taksin käyttöön vaikuttavien satunnaistekijöiden merkitys, voidaan kysynnän todeta olleen valtakunnan laajuisesti hyvinkin tasaista vuoden 2009 notkahduksen jälkeen.
Kelan korvaamien matkojen matkakohtainen omavastuu nousee vuoden 2013 alusta nykyisestä 9,25 eurosta 14,25 euroon. Matkakustannusten vuosittainen omavastuu eli ns. matkakatto nousee nykyisestä 157,25 eurosta 242,25 euroon. Muutokset liittyvät hallituksen säästöpäätöksiin.